Maalaus- ja veistostaide keisariajan alusta 500-luvulle j.Kr. – kuvataiteen tulkinta kirjallisissa lähteissä
Antiikin kirjallisissa lähteissä esiintyy toisistaan poikkeavia tulkintoja kuvataiteen tulkinnasta ja merkityksestä. Filosofisissa ja kirjallisuuden tutkijoiden teksteissä palataan Platonin ja Aristoteleen tulkintoihin, kun taas apologeetat erityisesti 100-luvulla j.Kr. korostavat jumalkuvien antamaa valheellista vaikutelmaa. Esitelmässä käydään läpi taidekäsityksen muuttumista Ciceron ja Senecan ajalta uusplatonistien tulkintoihin sekä miten kirkkoisien kuvataiteen uudelleentulkinta legitimoi uuden kristillisen kuvataiteen.
Keskeisessä roolissa kuvataiteen tulkinnassa antiikin aikana oli Feidiaan Olympian Zeus-temppeliin veistämä Zeuksen patsas, joka 400-luvulla j.Kr. päätyi Lausuksen yksityiseen patsaskokoelmaan Konstantinopolissa. Miten ihaillusta jumalpatsaasta tuli tavallinen taideteos, museaalisen taidekokoelman keskipiste pääkaupungissa?
Myöhäisantiikin ajalta on säilynyt useita toisistaan selkeästi poikkeavia tulkintoja taiteen merkityksestä. Erityisesti kristillisten auktorien joukosta löytyy ensinnäkin ikonoklasmin kannattajia, toisaalta traditionaalista taidetta kunnioittavia ja ihailevia kirjoittajia sekä uuden kristillisen kuvataiteen puolestapuhujia. Yksi esitelmän keskeisiä kysymyksiä on profaanin ja uskonnollisen taiteen ero ja miten tämä heijastui myöhäisantiikin ajan taiteentulkinnassa.